Skip to content

Tulokset 2012

RIIHIMÄEN RESERVILÄISTEN URHEILUTOIMINTA 2012

Riihimäen Reserviläisillä menestyksekäs vuosi ResUL:n

SM- mestaruuskilpailuissa.

ResUL:n Ampumahiihdon mestaruuksista kilpailtiin SuonenjoenIisvedellä. Hannu Rekola voitti sarjansa H-65 mestaruuden 28 sekunnin erolla Seppo Härköseen, molemmilla oli rasitteenaan neljästä ammunnasta 8 sakkoa. Heikki Vähämaa saavutti 70- ikäisissä pronssimitalin. Jari Manninen oli hyvällä ammunnallaan (2-0-2-0) 55-vuotisten neljäs jääden palkintosijasta vai 20 sekuntia.

Kontiolahdella järjestettiin vuosittaiset Pistooliampumajuoksu sekä Neliottelu. Veli Arminen voitti Neliottelun H-65 sarjan mestaruuden sijoittuen Pistooliampumajuoksun henkilökohtaisessa kilpailussa kolmanneksi vain kaksi sekuntia hopeamitallista. Jari Manninen oli sarjansa neljäs.

Pistooliampumajuoksun parisprintti viestissä voittivat Veli ja Jari H-120 sarjan mestaruuden Etelä-Hämeeseen, mestaruuden perustana sarjan nopein juoksuaika ja paras ammunta.

ResUL:n Ampumasuunnistuksen SM-sijoituksista kilpailtiin Valkeakosken Korkeakankaalla.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 68 henkilöä. Veli Arminen ja Markku Lamminsivu onnistuivat saavuttamaan pronssisijat sarjoissaan H-65 ja H-60 joissa perinteisesti kilpailijoita on eniten.

Pistooliampumahiihdon ja Talvikilpailun tapahtumapaikaksi oli kiertoperiaate huomioiden valittu pohjoisin Sodankylä jonne kilpailijamme eivät tällä kertaa matkasta johtuen osallistuneet.

Riihimäki pysyi kuitenkin mitallikannassa RiRu:n Mauri Särssin voittaessa pistooliampumahiihdon ja ollen Talvikilpailun toinen sarjassaan H-60.

Etelä-Hämeen Reserviläispiirin mestaruuksia ja hyviä saavutuksia.

Etelä-Hämeen Reserviläispiirin mestaruuksia sekä muita mitallisijoja saavutettiin eri kilpailu-

muodoissa yhteensä yli 30 kpl.

Parhaat saavutukset Suomen Ampumahiihtoliiton SM-kilpailuissa:

Raahe 3.3 Ampumahiihdon normaalimatka:

H-65: 1. Hannu Rekola

H-45: Pasi Koistinen (RiRu) sija 3.

Kontiolahti 1-2.9 Rulla-ampumahiihto:

Pikamatka H-60: 1. Osmo Haapanen

Normaalimatka: Osmo Haapanen sija 2.

Urheiluharrastus toimii keskuudessa erinomaisesti, siitä on osoituksena mm. piirimme Ampumajuoksuun osallistuneet 11 kilpailijaa muutamien ollessa vielä estyneenä. Kaudelle 2013 on jo luvassa seuraamme uusia kilpailijoita vielä kaivattuihin, nuorempiin ikäluokkiin.

Veli Arminen on aloittanut vuoden alusta Etelä-Hämeen Reserviläispiirin urheilujohtajana.

Velin toimesta ResUL:n kuntoliikuntajärjestelmä toimii yhdistyksessämme monipuolisesti ja aktiivisesti.

Markku Lamminsivu

Kauden 2012 Tulostiivistelmä:

ResUL Ampumahiihto Suonenjoki 18.2.2012

H-65: 1. Hannu Rekola

H-70: Heikki Vähämaa sija 3.

H-55: Jari Manninen sija 4.

Riihimäen Reserviläisyhdistysten Ampumahiihdon mestaruuskilpailut 25.2.2012

H-50: 1. Jouni Juupaluoma

H-55: 1. Jari Manninen

H-60: 1. Osmo Haapanen

H-70: 1. Heikki Vähämaa, 2. Olli Siltanen

E-Hämeen Reserviläispiirien Pistooliampumahiihto Parola 28.2.2012

H-55: 1. Jari Manninen

H-60: Osmo Haapanen sija 2.

E-Hämeen Reserviläispiirien Ampumahiihto Riihimäki 10.3 Henk.kohtainen + viesti

H-50: 1. Jounu Juupaluoma

H-55: 1. Jari Manninen, 2. Matti Salmenharju

H-60: 1. Osmo Haapanen

H-65: 1. Hannu Rekola, 2. Oiva Jaakola

H-70: 1. Heikki Vähämaa

Sprinttiviestit

H100: 1. RiiRes (Haapanen-Juupaluoma)

H120: 1. RiiRes 1 (Rekola-Manninen), 2. RiiRes 2 (Jaakola-Vähämaa)

Joukkuekilpailu: 1. RiiRes 1, RiiRes 2 sija 3.

E-Hämeen Reserviläispiirien Taitokilpailu 5.5 Tammela (Reserviläispiirin tulokset)

1. Markku Lamminsivu, Jouko Lindberg sija 3., Jari Airasmaa sija 16., Tapio Kangas sija 18.,

Oiva Arminen sija 25. ja Veli Arminen sija 30.

Joukkuetulokset Reserviläiset:

1. RiiRes (Lamminsivu-Lindberg-Airasmaa)

8. RiiRes 2 (Kangas-Arminen-Arminen)

19.5 ResUL Ampumasuunnistus Valkeakoski

H-60: Markku Lamminsivu sija 3.

H-65: Veli Arminen sija 3.

27.5 ResUL Pistooliampumajuoksu Kontiolahti

H65: 3. Veli Arminen, H55: Jari Manninen sija 4.,

Parispritti viesti H-120: 1. Veli Arminen – Jari Manninen (nopein juokuaika, paras ammunta)

28.5 ResUL Neliottelu Kontiolahti

H-65: 1. Veli Arminen

H-55: Jari Manninen sija 4.

E-Hämeen Reserviläispiirien Pistooliampumajuoksu Hämeenlinna 1.8

H-55: Osmo Haapanen sija 2., Jari Manninen sija 3., Matti Salmenharju sija 8.

H-65: 1. Veli Arminen, Hannu Rekola sija 6.

H-60: Markku Lamminsivu sija 6.

E-Hämeen Reserviläispiirien Ampusuunnistus 8.8 Järvelä

H-55: Matti Salmenharju sija 4, H-60: Markku Lamminsivu sija 3

E-Hämeen Reserviläispiirien Ampumajuoksu 30.8 Hattula

H: Juho Aittola sija 4. H-40: Veli Arminen sija 5.

H-55: 1. Jari Manninen, Matti Salmenharju sija 5.

H-60: 1. Osmo Haapanen, 2. Markku Lamminsivu

H-65: 1. Hannu Rekola. H-70: 1. Olli Siltanen, 2. Heikki Vähämaa, Matti Rantala sija 4.

N-15:1. Anni Salmenharju

Riihmäen Reserviläisyhdisten Ampumajuoksu 6.10.2012

H-55: 1. Matti Salmenharju

H-60: Osmo Haapanen, Markku Lamminsivu sija 3.

H-65: 1. Veli Arminen

H-70: 1. Olli Siltanen, 2. Heikki Vähämaa, 3. Matti Rantala

N-15: 1. Anni Salmenharju